​Volttitehtaan ja Spurtin koronatiedote toimintojen keskeytyksestä

17.03.2020

Volttitehtaan ja Spurtin koronatiedote toimintojen keskeytyksestä

 

Aikaisemmasta tiedotuksestamme poiketen Volttitehdas ja Spurtti keskeyttävät ohjatut ryhmät, vapaavuorot ja synttärit toistaiseksi 17.3.2020 alkaen.

 

Spurtti Liikuntakeskus Oy (Spurtti ja Volttitehdas) liikuttaa viikoittain noin 800 Järvenpääläistä lasta. Järjestämme lapsille harrasteliikuntaa ja mahdollistamme myös omaehtoisen liikunnan vapaavuoroilla sekä synttäreillä. Lisäksi meillä käy paljon erityisryhmiä nauttimassa liikunnan riemusta. Paikallisena yrittäjävetoisena toimijana työllistämme noin 20 osa-aikaista nuorta ja useamman päätoimisen työntekijän.

 

Tilanne on yhteisöllemme kaiken kaikkiaan erittäin hankala ja teemme kaikkemme, jotta pystyisimme jatkamaan toimintaamme lasten ja perheiden liikuttajana tilanteen normalisoiduttua.

Pyydämme kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, koska tilanteen epävarmuudesta johtuen emme vielä pysty kertomaan voimmeko korvata treenejä myöhemmin. Pyrimme kaikesta huolimatta keksimään ratkaisun, joka on mahdollisimman hyvä koko yhteisöllemme.

 

Tiedotamme jatkosta verkkosivuilla, somessa ja sähköpostitse, heti kun asia selkeytyy.

 

Tulemme tuottamaan sisältöä somekanaviimme, jotta saamme aktivoitua harrastajamme myös mahdollisen karanteenin aikana. Jaamme vinkkejä niin koti- kuin ulkotreenaamiseen, joten otathan somekanavamme seurantaan. Volttitehdasta pääset seuraamaan Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa @Volttitehdas. Spurtin löydät Facebookista ja Instagramista @Spurttiliikuntakeskus.

 

Kysymykset ja lisätiedot:


Volttitehdas
Info@volttitehdas.fi

 

Spurtti

j-p@spurtti.fi

 

 

Pysykää terveinä <3
Volttitehtaan ja Spurtin väki

J-P, Olli, Marre, Taru ja Roope

11.05.2020KESÄLEIRIT TULEVAT!
17.03.2020​Volttitehtaan ja Spurtin koronatiedote toimintojen keskeytyksestä
02.03.2020Kesäleirit tulevat taas!
06.02.2020Hiihtolomalla ei tunteja eikä vapaavuoroa!
20.01.2020Kaveriviikko vk 5 (27.-31.1.)
03.01.2020Avoimet ovet la 4.1. klo 9-13
09.12.2019Kaveriviikko 9.-13.12.19
14.10.2019Syyslomalla tunnit normaalisti
02.09.2019Kaveriviikko 2.-6.9.
13.08.2019Tunnit alkoivat tällä viikolla!

Siirry arkistoon »